Siirry pääsisältöön

Herään kai uudelleen..

Kun yritän muistella sinua, tuntuu kuin kaikki mielikuvat ja asiat karkaisivat mielestäni. Ne pakoilee totuutta niinkuin minäkin. Minun täytyisi myöntää jotain, minkä en halua olevan totta. Totuus on että sinä olet poissa. 

Minä menetin sinut. Menetin isoveljeni.

Menetyksen myötä särkyi illuusio siitä uskomuksesta, että meillä olisi aikaa. Ei sitä aikaa ole sen enempää, kuin mitä sinulla tällä hetkellä on käsillä. Huomisen kohtaaminen on epävarmaa, koska et ole ainoa joka sen kohtaamiseen vaikuttaa. Tuttuja lainalaisuuksiahan nämä on, mutta jälleen kerran sen pienen faktan sisäistäminen vaati sen että sun maailma revitään perustuksiltaan. Mielestäni se kertoo aika paljon ihmisluonteesta. Kuinka hiton itsepäisiä sitä ollaan. Millon meidän elämä muuttui sellaiseksi että sulla on aikaa mietiskellä tekeväsi asioita sitten kun niille on mielestäsi sopiva ajankohta, vaikka se tekeminen pitäisi olla tässä ja nyt. Uskon että sen tekemisen luonne on muuttunut, halutaan tehdä vain niitä asioita jotka arvotat niin ettei niihin ole heti varaa tai ei ole mahdollisia toteuttaa tässä hetkessä, mutta silti pidät sitä sinun onnellisuuden pohjana ja mahdollistajana. Ristiriitaista elämää.

Kuolema. Miten julmaa niille jotka tänne jää sen jälkeen. Opetella elämään uudelleen ilman sitä rakasta ihmistä jonka läsnäolo antoi sitä merkitystä sinun elämään. Ihminen joka antoi sinulle rooleja, niinkuin minullekkin; olin veljelleni pikkusisko ja ystävä. Onnekseni minulla on toinenkin isoveli jolle voin olla nuita rooleja, ja nyt voin olla parempi niissä mitä olen ollut aiemmin. Kuoleman myötä tulleen syyllisyyden voin purkaa tekemiseen. Mitään syytähän minulla ei ole olla syyllinen, mutta se kai on osa sitä luopumisen prosessia.  

-----

Veljen lähdöstä on nyt vuosi ja kolme kuukautta. Prosessi edelleen päällä ja ikävöin joka ikinen päivä. Mutta enää ikävä ei muserra minua, ikävä näyttäytyy muistoina ja kuvina hänestä, joskus kun hän tulee uniin niin itken ikävää ja kaipausta. Minun pitää enemmän alkaa kirjoittamaan, se helpottaa. 

 


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herääminen elämään

Parhaimmat jutut tulee aina tietyssä mielentilassa. Mulla se on yleensä siinä vaiheessa, kun olen siinä hetkessä 150% läsnä, täysin avoin ja tunnetta täynnä. Ne on hienoja hetkiä. Jos fiilistä vois jotenki kuvailla, sen menis suunnilleen näin: Sun sisällä vaan jokin asettuu kohilleen. Kuin olisit kantanut murtumia, jotka yhtäkkiä asettuu paikoilleen ja paranee. Se tuntuu siltä, kun sun sydän on iskenyt pitkään väärään tahtiin ja sitten se korjaaki rytminsä iskemällä kerran kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Se tuntuu siltä kuin pitkäaikainen päänsärky yhtäkkiä haihtuu ja ajatus kiitää kovempaa kuin koskaan aiemmin. Siltä se minusta tuntuu. Mie olen saanut viimeaikoina aika paljon oivalluksia, ihan siksi että mulla on ollu aikaa mietiskellä asioita, mutta samaan aikaan olen altistanut itseni uusille kokemuksille, ihmisille ja tuntemuksille. Ja yrittänyt olla nuiden kanssa hyvin avoin ja ennakkoluuloton. Olen kiinnostunut ajatuksesta, että luopuisin egostani. Ainakin niistä osista ...
2 kommenttia
Lue lisää

Kipua

Tunnetko mielelläsi kipua? en nyt tarkoita mitään masokistista, vaan sitä että osaatko ottaa vastaan kivun sellaisenaan kun se tulee? Olen tuntenut viime viikkoina monenlaista kipua. Mua on sattunut jokapaikkaan. Mutta olen opetellut ottamaan sen kivun vastaan sellaisenaan kuin se on, enkä ole yrittänyt muuttaa sitä mieleisekseni. Olen huomannut, että epämiellyttävien tuntemuksien vastaanottaminen on hankalaa, koska haluamme muuttaa niitä sellaisiksi, jotka on helpommin ymmärrettävissä ja siedettävissä. Mutta onko pakko aina yrittää muuttaa asioita? Olen tänään kärsiny kauheaa päänsärkyä, aamu alkoi iloisesti vessanpönttöä tervehtien. Eka ajatus oli että miksi tänään? Ajankohta oli suorastaan surkea, koska minulla sattui olemaan vapaapäivä. On se huomennakin, mutta tämä päivä ei vaan millään olisi sopinut. Noh, kun päivä meni enimmäkseen sängynpohjalla oleskellen ja kivun väärää ajankohtaa päivitellen, tietenkin se oli paska päivä. Kunnes aloin taas miettimään. Meidän keho ja mi...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kun viimeksi mie olin mie.

Laura Peippo heitti hyvän kysymyksen hänen instagram tilillä: " muistatko itsesi pienenä lapsena?" ... Alkuun en löytänyt pikkuista neitisaatanaa muistojen kätköistä, lähinnä muistikuvia ilman suurempaa tunnetta. Mene syvemmälle etsimään, kehoitin itseäni ja sitten se iski. Minä muistin itseni ja samaan aikaan tuli tunne, että MINÄ LÖYSIN ITSENI. Olin lapsena hyvinkin ennakkoluuloton, avarakatseinen, iloinen, ihmisten kanssa viihtyvä ja sydämmellinen. En koskaan osannut katsoa arvostelevien lasien läpi tai ajatella että joku voisi joskus vaivaantua. Koska se kaikki oli mulle normaalia ja helppoa. Olla läsnä ja osallistuva. Itsetuntoa riitti, sillä uskoin että osasin kaiken. Osasin myöskin myöntää etten osannutkaan. Ajattelin silloin itsestäni, että minulla täytyy olla lahja ja olen erityinen. En ole normaali, tavis tai miksi sitä nyt haluaakaan sanoa. Löysin kavereita aina keiden kanssa leikkiä, ihan sama mikä oli ympäristö koska osasin sopeutua. Kotoa saatoin lähteä ...
Lähetä kommentti
Lue lisää