Siirry pääsisältöön

Herääminen elämään

Parhaimmat jutut tulee aina tietyssä mielentilassa. Mulla se on yleensä siinä vaiheessa, kun olen siinä hetkessä 150% läsnä, täysin avoin ja tunnetta täynnä. Ne on hienoja hetkiä. Jos fiilistä vois jotenki kuvailla, sen menis suunnilleen näin:

Sun sisällä vaan jokin asettuu kohilleen. Kuin olisit kantanut murtumia, jotka yhtäkkiä asettuu paikoilleen ja paranee. Se tuntuu siltä, kun sun sydän on iskenyt pitkään väärään tahtiin ja sitten se korjaaki rytminsä iskemällä kerran kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Se tuntuu siltä kuin pitkäaikainen päänsärky yhtäkkiä haihtuu ja ajatus kiitää kovempaa kuin koskaan aiemmin. Siltä se minusta tuntuu.

Mie olen saanut viimeaikoina aika paljon oivalluksia, ihan siksi että mulla on ollu aikaa mietiskellä asioita, mutta samaan aikaan olen altistanut itseni uusille kokemuksille, ihmisille ja tuntemuksille. Ja yrittänyt olla nuiden kanssa hyvin avoin ja ennakkoluuloton.

Olen kiinnostunut ajatuksesta, että luopuisin egostani. Ainakin niistä osista jotka aiheuttaa mulle mielipahaa ja haitallisia ajatuksia. Ajattelen, että mun ego on suora kuvajainen mun itsetunnosta.

Olen pitkään kokenut tunnetta, että mua on loukattu. Syvästi ja raastavasti. Se meni niin syvälle ihon alle että se repi esille perustukset. Musta tuntu että mie kuolen. Ja osaltaan varmasti kuolinkin, tai siis jätin jotain taakseni. Musta tuntuu että olen ollu tietynlaisessa sumussa, usvassa useamman kuukauden. Vetäytynyt täysin itseeni hoitamaan itseäni, käymällä läpi taas pitkän ja syvän jakson jolloin tutkailen omaa mielentoimintaa ja tapahtumia raadollisella totuudella. Koska perustukset oli revitty esille, oltuani valmis aloin miettimään uudelleen kuka mie oon. Tästä mie taisin aiemmin jopa kirjoittaakki tänne. Huomasin et ruokittuani egoani loukatulla minällä, ruokin kaikkia epämieluisia tunteita kuten katkeruus. Myrkyistä pahin. Katkeruuden myrkkyä maistettuani huomasin kuinka mun sydän alkoi tummumaan ja maailma muuttumaan mustaksi ympäriltä. Kauneuden näkeminen ja vilpittömyyteen uskominen alkoi olemaan harvinainen tunne, kaikki huomio kääntyi vaan siihen kuinka mun ego huusi olemassaoloaan. Sillon on ruuhkanen pää.

No mut huomasin tämmösen asian.. Sie voit ite valita haluatko jäädä seisomaan hetkeen jolloin sua on loukattu ja satutettu, ja elämä silti jatkaa sun ympärillä kulkuaan vai haluatko päästää irti ja tarkastella elämää, joka tapahtuu sun ympärillä kokoajan?

Mie valitsen elämisen tässä ja nyt.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kipua

Tunnetko mielelläsi kipua? en nyt tarkoita mitään masokistista, vaan sitä että osaatko ottaa vastaan kivun sellaisenaan kun se tulee? Olen tuntenut viime viikkoina monenlaista kipua. Mua on sattunut jokapaikkaan. Mutta olen opetellut ottamaan sen kivun vastaan sellaisenaan kuin se on, enkä ole yrittänyt muuttaa sitä mieleisekseni. Olen huomannut, että epämiellyttävien tuntemuksien vastaanottaminen on hankalaa, koska haluamme muuttaa niitä sellaisiksi, jotka on helpommin ymmärrettävissä ja siedettävissä. Mutta onko pakko aina yrittää muuttaa asioita? Olen tänään kärsiny kauheaa päänsärkyä, aamu alkoi iloisesti vessanpönttöä tervehtien. Eka ajatus oli että miksi tänään? Ajankohta oli suorastaan surkea, koska minulla sattui olemaan vapaapäivä. On se huomennakin, mutta tämä päivä ei vaan millään olisi sopinut. Noh, kun päivä meni enimmäkseen sängynpohjalla oleskellen ja kivun väärää ajankohtaa päivitellen, tietenkin se oli paska päivä. Kunnes aloin taas miettimään. Meidän keho ja mi...

Esiintulo

Olen miettinyt tätä kauan. Olen pohtinut tätä niin kauan, että nyt kun on se hetki hypätä mukavuusalueen ulkopuolelle.. Tulee jännäkakka housuun. On tullut jo kolmesti, maha ihan perkeleen sekaisin. Mikä tässä voi niin jännittää, yhen blogin aloitus joka luultavasti hukkuu kaikkien muiden sekunda massaan. No worries siis, niinhän? Mie otan kaiken tosissaan, siksi tämä jännittäminen. Otan itseni tosissaan, vähän liianki, joten ton mukavuusalueen ylittäminen on todella hankalaa. Miehän voin vaikka nolata itteni. Sitten on pakko pakata tavarat autoon ja muuttaa Lapin erämaahan muutamaksi vuodeksi. Joka sinällään ei ole huonoin vaihtoehto, mutta voi sitä vaivan määrää! Mie tiiän että mun sanomalla on painoarvoa, en mikää turha muija oo, mutta miksi sitä epäilee itseään silloin kun on isommalle raadille kertomassa älyväläyksiään? Kirottu itsetunto. Sisäinen ääneni taas vittuilee, Turpa kiinni! täti koittaa tässä nyt kirjoittaa ekaa blogi tekstiä. Ajatella kuinka moni asia voi jää...