Siirry pääsisältöön

Kipua

Tunnetko mielelläsi kipua? en nyt tarkoita mitään masokistista, vaan sitä että osaatko ottaa vastaan kivun sellaisenaan kun se tulee?

Olen tuntenut viime viikkoina monenlaista kipua. Mua on sattunut jokapaikkaan. Mutta olen opetellut ottamaan sen kivun vastaan sellaisenaan kuin se on, enkä ole yrittänyt muuttaa sitä mieleisekseni.
Olen huomannut, että epämiellyttävien tuntemuksien vastaanottaminen on hankalaa, koska haluamme muuttaa niitä sellaisiksi, jotka on helpommin ymmärrettävissä ja siedettävissä. Mutta onko pakko aina yrittää muuttaa asioita?

Olen tänään kärsiny kauheaa päänsärkyä, aamu alkoi iloisesti vessanpönttöä tervehtien. Eka ajatus oli että miksi tänään? Ajankohta oli suorastaan surkea, koska minulla sattui olemaan vapaapäivä. On se huomennakin, mutta tämä päivä ei vaan millään olisi sopinut. Noh, kun päivä meni enimmäkseen sängynpohjalla oleskellen ja kivun väärää ajankohtaa päivitellen, tietenkin se oli paska päivä. Kunnes aloin taas miettimään.

Meidän keho ja mieli on paljon viisaampi, kuin se tiedostava osapuoli meissä, joka tekee huomioita ja tulkintoja egomme kautta. Voi olla siis hyvinkin mahdollista, että mie tarvitsin vain lepoa. Koska tietoinen minä oli liian yliviritteinen ja ei huomioinut kehon viestejä, se teki äärimmäisen teon; otti vallan ja sai mut oksentamaan. Taas.

Nykyään puhutaan paljon mindfullness taidoita ja tietoisesta minästä. Joo, on hyvä olla tietoinen itsestään, mutta pitää muistaa millä perspektiivillä tutkailet itseäsi. Hyvin monesti lankeamme kriittisen minän suurennuslasin alle ja uskoisin ettei kellään monesti ole monesti hyvää sanottavaa silloin itsestään. Suosittelen itsetutkiskeluun rehellisen-minän käyttöä, jätä egosi taustalle jos et voi sitä täysin hiljentää.

Jos et ole kokeillut miltä se tuntuu, sulje silmäsi ja kaikki häiriötekijät ympäriltäsi. Jos haluat lähestyä psyykkistä puoltasi, kysy alkuun itseltäsi "Mitä minä ajattelen?" ja odota mitä sinun aivoituksesi tarjoavat, voit yllättyä vastauksesta jos voit vapauttaa mielesi siitä kahleesta joka olettaa sinun ajattelevan tiettyjä asioita. Kivoja asioita.

Kun suljin silmäni, puhelin soi ja sieltä tuli vaihtoehtoinen kysymys: "Lähetkö uimaan?" Joo. Lähen. Ehkä se fyysinen kipu ja henkinen turhautuminen jää sinne jokeen ja olen hetken olematta mitään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Herääminen elämään

Parhaimmat jutut tulee aina tietyssä mielentilassa. Mulla se on yleensä siinä vaiheessa, kun olen siinä hetkessä 150% läsnä, täysin avoin ja tunnetta täynnä. Ne on hienoja hetkiä. Jos fiilistä vois jotenki kuvailla, sen menis suunnilleen näin: Sun sisällä vaan jokin asettuu kohilleen. Kuin olisit kantanut murtumia, jotka yhtäkkiä asettuu paikoilleen ja paranee. Se tuntuu siltä, kun sun sydän on iskenyt pitkään väärään tahtiin ja sitten se korjaaki rytminsä iskemällä kerran kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Se tuntuu siltä kuin pitkäaikainen päänsärky yhtäkkiä haihtuu ja ajatus kiitää kovempaa kuin koskaan aiemmin. Siltä se minusta tuntuu. Mie olen saanut viimeaikoina aika paljon oivalluksia, ihan siksi että mulla on ollu aikaa mietiskellä asioita, mutta samaan aikaan olen altistanut itseni uusille kokemuksille, ihmisille ja tuntemuksille. Ja yrittänyt olla nuiden kanssa hyvin avoin ja ennakkoluuloton. Olen kiinnostunut ajatuksesta, että luopuisin egostani. Ainakin niistä osista ...

Esiintulo

Olen miettinyt tätä kauan. Olen pohtinut tätä niin kauan, että nyt kun on se hetki hypätä mukavuusalueen ulkopuolelle.. Tulee jännäkakka housuun. On tullut jo kolmesti, maha ihan perkeleen sekaisin. Mikä tässä voi niin jännittää, yhen blogin aloitus joka luultavasti hukkuu kaikkien muiden sekunda massaan. No worries siis, niinhän? Mie otan kaiken tosissaan, siksi tämä jännittäminen. Otan itseni tosissaan, vähän liianki, joten ton mukavuusalueen ylittäminen on todella hankalaa. Miehän voin vaikka nolata itteni. Sitten on pakko pakata tavarat autoon ja muuttaa Lapin erämaahan muutamaksi vuodeksi. Joka sinällään ei ole huonoin vaihtoehto, mutta voi sitä vaivan määrää! Mie tiiän että mun sanomalla on painoarvoa, en mikää turha muija oo, mutta miksi sitä epäilee itseään silloin kun on isommalle raadille kertomassa älyväläyksiään? Kirottu itsetunto. Sisäinen ääneni taas vittuilee, Turpa kiinni! täti koittaa tässä nyt kirjoittaa ekaa blogi tekstiä. Ajatella kuinka moni asia voi jää...