Mielelläni

Kun yritän muistella sinua, tuntuu kuin kaikki mielikuvat ja asiat karkaisivat mielestäni. Ne pakoilee totuutta niinkuin minäkin. Minun täytyisi myöntää jotain, minkä en halua olevan totta. Totuus on että sinä olet poissa.  Minä menetin sinut. Menetin isoveljeni. Menetyksen myötä särkyi illuusio siitä uskomuksesta, että meillä olisi aikaa. Ei sitä aikaa ole sen enempää, kuin mitä sinulla tällä hetkellä on käsillä. Huomisen kohtaaminen on epävarmaa, koska et ole ainoa joka sen kohtaamiseen vaikuttaa. Tuttuja lainalaisuuksiahan nämä on, mutta jälleen kerran sen pienen faktan sisäistäminen vaati sen että sun maailma revitään perustuksiltaan. Mielestäni se kertoo aika paljon ihmisluonteesta. Kuinka hiton itsepäisiä sitä ollaan. Millon meidän elämä muuttui sellaiseksi että sulla on aikaa mietiskellä tekeväsi asioita sitten kun niille on mielestäsi sopiva ajankohta, vaikka se tekeminen pitäisi olla tässä ja nyt. Uskon että sen tekemisen luonne on muuttunut, halutaan tehdä vain niitä asioita

RAKKAUS Olet järjettömän suuri kusipää Tunteillas tuut ja sekoitat mun pään Voimasi iskee kuin halvauttava salama Olet kuin kasvoja lähestyvä polttava silitysrauta Älä lähesty mua sun lämpösellä otteella Sinut hetken tunnen, kunnes olet taas osa mun heikkoa itsetuntoa Epäilys, Raivo, Itku ja Huuto Älä minulle sano että olen pelkkä harhaluulo! Anteeksi en tarkoittanut epäillä Sun kosketus tuntuu niin pelottavan hyvältä Rakkaus Minä haluan oppia sinut tuntemaan Rakastamaan, olemaan sinun kokonaan jotain minulta on sisältä viety lähelläsi olen kuin rautaputkella piesty Epätoivo. Itken, huudan kun pelkään sinun menevän Vaikken tahtonut sinua en halua sinun lähtevän PALAA! Minä pyydän, olen sinun arvoinen rakkaus olet kaunein tunne ihmisen Rakkaus Ethän ole pelkkä illuusio, tulet ja menet on sinun jättämä jälki kuin rovio! RAKASTAN, HALUAN, TUNNEN JA PALAN! Elän ja hengitän vain sinun armosta. Palaathan pian ja anna minulle voima

Parhaimmat jutut tulee aina tietyssä mielentilassa. Mulla se on yleensä siinä vaiheessa, kun olen siinä hetkessä 150% läsnä, täysin avoin ja tunnetta täynnä. Ne on hienoja hetkiä. Jos fiilistä vois jotenki kuvailla, sen menis suunnilleen näin: Sun sisällä vaan jokin asettuu kohilleen. Kuin olisit kantanut murtumia, jotka yhtäkkiä asettuu paikoilleen ja paranee. Se tuntuu siltä, kun sun sydän on iskenyt pitkään väärään tahtiin ja sitten se korjaaki rytminsä iskemällä kerran kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Se tuntuu siltä kuin pitkäaikainen päänsärky yhtäkkiä haihtuu ja ajatus kiitää kovempaa kuin koskaan aiemmin. Siltä se minusta tuntuu. Mie olen saanut viimeaikoina aika paljon oivalluksia, ihan siksi että mulla on ollu aikaa mietiskellä asioita, mutta samaan aikaan olen altistanut itseni uusille kokemuksille, ihmisille ja tuntemuksille. Ja yrittänyt olla nuiden kanssa hyvin avoin ja ennakkoluuloton. Olen kiinnostunut ajatuksesta, että luopuisin egostani. Ainakin niistä osista

Laura Peippo heitti hyvän kysymyksen hänen instagram tilillä: " muistatko itsesi pienenä lapsena?" ... Alkuun en löytänyt pikkuista neitisaatanaa muistojen kätköistä, lähinnä muistikuvia ilman suurempaa tunnetta. Mene syvemmälle etsimään, kehoitin itseäni ja sitten se iski. Minä muistin itseni ja samaan aikaan tuli tunne, että MINÄ LÖYSIN ITSENI. Olin lapsena hyvinkin ennakkoluuloton, avarakatseinen, iloinen, ihmisten kanssa viihtyvä ja sydämmellinen. En koskaan osannut katsoa arvostelevien lasien läpi tai ajatella että joku voisi joskus vaivaantua. Koska se kaikki oli mulle normaalia ja helppoa. Olla läsnä ja osallistuva. Itsetuntoa riitti, sillä uskoin että osasin kaiken. Osasin myöskin myöntää etten osannutkaan. Ajattelin silloin itsestäni, että minulla täytyy olla lahja ja olen erityinen. En ole normaali, tavis tai miksi sitä nyt haluaakaan sanoa. Löysin kavereita aina keiden kanssa leikkiä, ihan sama mikä oli ympäristö koska osasin sopeutua. Kotoa saatoin lähteä

Mua vituttaa tällä hetkellä kaikki ihmissuhteet. Omat ja muitten. Ei nyt kaikki, vaan ne joihin on joskus tunnetasolla satsannut ja ottanut turpaansa. Jäänyt ilman, osattomaksi siitä jostain, minkä kuvittelin olevan "se juttu". Mikä se juttu ees on?  Mie kuvaisin olevani ihmissuhteiden Aku Ankka. Aina menossa mukana, mutta sen verran epäonnekas ettei mikää ota onnistuakseen. Aina tulee joku saatanan Hannu Hanhi näyttämään miten tää homma menee. Olin aika pitkään ihan ok ton asian kanssa, sillä mulla kuitenkin on niitä onnistuneitakin ihmissuhteita. Maailman parhaita ystäviä paljon. Miksi aloin epäilemään ja tuskastumaan kaikkiin ihmissuhteisiin, oli se kun yksi niistä merkittävimmistä ihmissuhteista joutui katkolle. Enkä edelleen ymmärrä syytä miksi. Aloin pohdiskeleen miksi vaille jäämisen tunnetta. Onko se kateutta? vai onko se oman kyvyttömyyden tunnustamista.. en tiedä. Mutta voin kertoa sen, mitä olen oman kokemuksen ja itseni kautta havainnut.  Nuorempan

Tunnetko mielelläsi kipua? en nyt tarkoita mitään masokistista, vaan sitä että osaatko ottaa vastaan kivun sellaisenaan kun se tulee? Olen tuntenut viime viikkoina monenlaista kipua. Mua on sattunut jokapaikkaan. Mutta olen opetellut ottamaan sen kivun vastaan sellaisenaan kuin se on, enkä ole yrittänyt muuttaa sitä mieleisekseni. Olen huomannut, että epämiellyttävien tuntemuksien vastaanottaminen on hankalaa, koska haluamme muuttaa niitä sellaisiksi, jotka on helpommin ymmärrettävissä ja siedettävissä. Mutta onko pakko aina yrittää muuttaa asioita? Olen tänään kärsiny kauheaa päänsärkyä, aamu alkoi iloisesti vessanpönttöä tervehtien. Eka ajatus oli että miksi tänään? Ajankohta oli suorastaan surkea, koska minulla sattui olemaan vapaapäivä. On se huomennakin, mutta tämä päivä ei vaan millään olisi sopinut. Noh, kun päivä meni enimmäkseen sängynpohjalla oleskellen ja kivun väärää ajankohtaa päivitellen, tietenkin se oli paska päivä. Kunnes aloin taas miettimään. Meidän keho ja mi